FLIPPERIT JA LAPSET
Flipperin pelaaminen soveltuu hyvin lapsille ja aikuisille, johon Ikuri Arcade tarjoaa hyvät puitteet. Pelaaminen on ihan toista kuin passiivinen paikallaan pelaaminen pleikalla tai kännykällä. Flipperiä pelataan seisaaltaan ja pelaaminen jännittää jalkoja, käsiä ja koko kroppaa. Lisäksi pelaaminen kehittää refleksejä sekä lisää keskittymiskykyä. Lapset myös tyypillisesti juoksevat peliltä toiselle ja parin tunnin pelailun jälkeen kyse onkin pienimuotoisesta liikunnasta. Tärkeintä on kuitenkin vanhempien ja lasten yhteinen harrastus, joka toteutuu meillä paljon paremmin kuin monessa muussa paikassa, missä lapsi jätetään leikkimään ja vanhemmat odottelevat kahviossa.
Alle kouluikäisille on tarjolla tuoleja ja korokkeita, joiden päältä ylettyy paremmin pelaamaan flipperiä. Kaikki pelit ovat ilmaispelejä, joten peli lähtee napista päälle eikä kolikoita tarvita. Pelejä saa pelata niin paljon kuin haluaa ja tarvittaessa pelaamiseen on saatavilla henkilökunnan toimesta opastusta.
Tarjolla on myös muitakin pelejä kuin flippereitä (keilapeli, Arcade videopelejä, jääkiekkopeli ja Pandoras Box 4). Kaikki pelimme soveltuvat lasten pelattavaksi ja nuorimmat kävijämme ovat olleet 4 vuotiaita. Keilapelistä (harvinaisuus 70-luvulta) erikoismaininta, nimittäin siinä on normaalia kevyemmät ja pienemmät pallot, joten se sopii pienillekin lapsille ja on todella suosittu eikä vastaavaa ole muualla.

MITEN LASTEN KANSSA PÄÄSEE PELAAMAAN IKURI ARCADELLE?
Vuokraamalla Ikuri Arcaden esimerkiksi lasten synttäreille tai osallistumalla julkisiin peli-tilaisuuksiin joita järjestetään torstaisin klo 17-21 välillä sekä pari kertaa kuussa sunnuntaisin klo 13-17 (ei kesälomien aikana). Tapahtumien ajankohdat ja tilaisuuksiin ilmoittautuminen tapahtuvat kotisivujemme tai Facebook-sivujemme kautta. Tilaisuuksissa ei ole anniskeluoikeuksia eikä omien alkoholijuominen nauttiminen ole sallittua. Facebookissa on myös oma ryhmä: Lasten Ikuri Arcade, johon voi liittyä. Siellä kerrotaan tulevista tapahtumista, julkaistaan kuvia pelipäivistä, esitellään lapsia kiinnostavia pelikoneita, yms.
JÄRJESTÄ LASTEN SYNTTÄRIT IKURI ARCADELLA
Ikuri Arcade soveltuu erinomaisesti lasten syntymäpäivien tai muiden juhlien järjestämiseen kouluikäisille 8 vuotiaasta alkaen. Hinta 175 euroa/2 tuntia ja lisätunnit 50 euroa. Hinta sisältää enintään 20 osallistujaa (sisältää lapset ja aikuiset), ilmaiset pelit, pienen opetustuokion tilaisuuden alussa ja tarvittaessa flipperikisan. Omat tarjoilut saa tuoda ja käytössä on oma jääkaappi. Mikäli väkeä on tulossa yli 20 henkilöä, niin lisämaksu ylimenevistä on 8 euroa/henkilö esim. 25 henkilön lisämaksu on 5×8 euroa = 40 euroa. Enimmäismäärä 30-35 henkilöä. Kaikkein pienimmillä pelaajilla (8 vuotiaat) on suositus ottaa lapsia enintään 15 ja aikuisia 2-3 kpl valvomaan menoa.
HUOM! Torstait klo 17-21 välillä eivät ole varattavissa, mutta muille päiville varaus on tehtävissä vapaiden aikojen puitteissa.
Esimerkkinä tilaisuuden kulku arki-ilta klo 17-19 (toinen yleinen aika on 17.30-19.30):
– klo 16.50 tilaisuuden valmistelu tarvittaessa
– klo 17.00-17.10 tilaisuus alkaa ja lapsille opastus
– klo 17.10-17.45 vapaata pelailua ja tutustumista eri peleihin
– klo 17.45-18.15 tarjoilut pelihallin tarjoilutiloissa
– klo 18.15-18.45 flipperikisa (jos päivänsankari näin haluaa)
– klo 18.45 mennessä tarjoilutilojen tyhjennys ja kevyt siivous
– klo 18.50 mahdollinen palkintojen jako
– klo 18.50-19.00 tilaisuuden päätös ja lapsien haku
Huomioi seuraavat asiat synttäreiden aikana:
– aikuisten vastuulla on valvoa lasten menoa ja varmistaa etteivät lapset riehaannu likaa
– lapset saavat vapaasti liikkua rakennuksen sisällä 1-2 kerroksissa
– lapset eivät saa mennä ulos ilman aikuista
– lapset tulisi hakea tilaisuuden loppumisaikaan mennessä
TILOJEN ESITTELY:
Flipperihallin (2 krs) takahuoneessa on tarjoilutilat, josta löytyy sohva, jääkaappi, muutama peli ja tarjoiluille iso pöytä, jonka ääreen mahtuu enintään 10 henkilöä
Pöydän jatkeeksi voidaan laittaa taitettava lisäpöytä 6 hengelle, jonka lisäksi on vielä pari pienempää pöytää. Enimmillään pöytien ääreen mahtuu syömään syntymäpäivien tarjoiluja 15 henkilöä. Taitettava pöytä on helppo ottaa pois tarjoilujen jälkeen ja saada näin lisää oleskelutilaa.
Kesällä huoneessa on ilmastointilaite, joka viilentää tilaa lämpöisillä ilmoilla.
FLIPPERIKISAT LASTEN SYNTTÄREIDEN YHTEYDESSÄ
Lasten synttäreiden hintaan kuuluu aina flipperikisa, joka pidetään synttärisankarin näin halutessa. Kisaan on saatavilla Ikuri Arcade aiheiset palkinnot edullisesti suoraan palkintokaapistamme. Kisailu tapahtuu yksinkertaisimmillaan siten, että jokainen lapsi pelaa yhtä tai kahta valittua kisapeliä ja aikuinen merkitsee tuloksen ylös. Ikuri Arcaden edustaja neuvoo kisan alkuun sekä antaa lomakkeen ja kynän mihin merkitään tulokset. Kolme parasta tulosta saaneet ovat voittajia ja kisan jälkeen jaetaan usein mitalit kolmelle parhaalle (7€ pieni tai 10€ suuri). Tarjolla on myös osallistumismitali (2,3€/kpl), joka voidaan jakaa kilpailun muille osallistuneille tai jos flipperikisaa ei pidetä, niin tämän voi jakaa kaikille lapsille lähtölahjana.
VINKKEJÄ PELAAMISEEN
– käynnistä peli ilman kolikkoja pyöreästä painikkeesta pelin edestä (yksi painallus yksin peluu, kaksi painallusta kaksin peluu, jne.)
– vedä pallo pelikentälle joko painamalla edessä olevaa isoa nappia, vetämällä ns. plungerista pallo kentälle tai pyssyn liipaisimesta
– kun pallo lähtee pelikentälle, pidä kummatkin kädet flipperin nappien kohdalla, napit pelin sivuissa
– ole rauhallinen ja paina aina sen puolen nappia jolle pallo tulee
– älä paina samaan aikaan kumpaakin nappia, sillä silloin pallo menee helpommin pois keskeltä
– älä rämpytä mailoja kokoajan, vaan odota rauhassa, että pallo tulee mailalle
– jos palloja tulee enemmän kuin yksi, niin kyseessä on multipallo ja silloin voi saada hyvin pisteitä
Näillä pelivinkeillä lapsi (ja miksei aikuinenkin) saa hyvän alun flipperin pelaamiselle. Jo muutaman tunnin harjoittelun jälkeen huomaa, että pelaaminen alkaa sujua. Kun kerran oppii nämä perustaidot, on näistä hyötyä kaikissa flippereissä 🙂