IKURI ARCADE ON 7 VUOTIAS – AVAJAISET OLIVAT 27.1.2015

27.1.2015 perustettiin Tampereelle vanhan ajan pelihalli noin 30 vuoden tauon jälkeen. Kaksi harrastajaa Janne ja Jussi saivat avattua Ikuri Arcaden ovet noin kahden vuoden uurastuksen jälkeen muuntaessaan metalliverstaan tupakkatilana olevan noin 65 m2 hallitilan värikkääksi pelihalliksi. Tuolloin käytössä oli reilu 20 Jannen ja Jussin flipperiä sekä muutama lainassa oleva. Aamulehti teki meistä myös jutun avajaispäivänä ja siitä saimme paljon julkisuutta sekä hyvä startin. Koska pelikanta oli suurimmalta osalta 70-90 luvun koneita, tuli niihin kuitenkin paljon korjaustarpeita ja onneksemme saimme perustettua korjaustiimin, jonka avulla vapaaehtoiset hallimme toimintaa tukevat henkilöt auttoivat koneiden korjauksissa. Tästä suuri kiitos sillä ilman korjausapua emme olisi pystyneet pitämään Ikuri Arcadea pystyssä.

Pikkuhiljaa toiminta laajeni ja käyttöön tuli lisää neliöitä sekä koneita, joita on nyt noin 40 pelattavissa vuosilta 1964-2020. Koronarajoitusten johdosta emme pystyneet pitämään suunniteltua peli-iltaa juhlistaaksemme synttäreitä, mutta pyrimme avaamaan julkiset pelitilaisuudet helmikuussa mikäli rajoitukset hellittävät. Yksityistilaisuuksia meiltä voi tilata kaiken aikaa ja vuokraamme myös flippereitä koteihin sekä yrityksiin.